Mainittakoon, että tämä sai olutoppaassa helmikuun 2014 osalta "Kuukauden olut" -tittelin
Arvio:
Kultaista, hieman sameaa olutta. Melkein koko pullo kaadettuna, vähän hiivaa selkeästi messissä. Pieni, keskikokoisella kuplalla oleva vaahto, joka pienenee rinkulaksi oluen päälle. Kevätruohoinen tuoksu, jossa mukana raikas tuulahdus makeutta.Maussa on jonkin verran sitrusta, sekä aavistus makeutta. Jälkimaku on keskipitkä, kevyen katkeroinen. Suutuntumaltaan melkoisen kevyt, ei nyt varsinaisesti vetinen, mutta jotenkin hieman laima fiilis tästä jää. Mainittakoon, että suurin laimeus katoaa hiukan, kun olut lämpenee lasissa. Kovin kylmänä tätä ei siis kannata juoda. Melkoisen voimakas hiilihapotus IPAksi. Eniten tässä harmittaa, että tuoksu lupaa paljon enemmän, mitä maku suussa saa lopulta aikaan.
Ei mitenkään huono maitokauppaolueksi. Menevä janonsammuttaja esim. saunan jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti